KÄVIN UPOTUSKASTEELLA
- Juho juho.lyytikainen@gmail.com
- 8 hours ago
- 9 min read
Tämä blogiteksti taitaa sopia täydellisesti blogin avaukseksi, sillä kasteella käyminen symboloi uudelleensyntymää, jota avaan myöhemmin kirjoituksessani.
Alkuun tahdon kuitenkin kirjoittaa historiastani sen, että kasvoin perheessä jossa Jumalasta ei puhuttu, tai jos puhuttiin, niin kieltävään ja jopa halveksivaan sävyyn. Niimpä minäkään en juuri aiheelle mitään huomiota antanut, enkä liiemmin ymmärtänyt ”uskovaisia”. En tiennyt uskonnoista juuri mitään, enkä sitä että Jumalaan voisi uskoa myös uskonnoista riippumaton. Muistan jopa luulleeni, että uskovaiset ajattelevat että maailma syntyi samoihin aikoihin kuin Jeesus.
Vaikka olinkin ateisti ja kuljin vahvasti omia polkujani, niin silti tein useita päätöksiä syvempää sisäistä viisauttani kuunnellen, jossa jälkikäteen pohdittuna voin nähdä johdatuksen merkkien seuraamista. Polulleni mahtui toki aika valtava määrä asioita, jotka eivät välttämättä olleet sitä suurinta viisautta, mutta sitä se ihmisyys taitaa olla.Elämäni ateistina oli sellaista pinnallista rallia, johon hain vapauden tunnetta tuovia kokemuksia esimerkiksi adrenaliinipitoisista harrastuksista ja erilaisista päihteistä sekä muista riippuvuuksista. En edes tiedostanut sitä, miten vaikeaa minun oli olla itsessäni. Tuo oli kiertävä kehä joka pyöri pyörimistään.
Kuitenkin, Jumalalla oli muita suunnitelmia minun varalleni. Oli talvipäivän seisaus v. 2014 ja olin yksin kotona. Silloinen kumppanini ja lapseni olivat reissussa, joten sain pyhittää joulupyhäni pilvessä olemiselle. Normaali pössyttelyilta ei kuitenkaan ollut normaali, sillä tietoisuudessani aukesi kanava, jossa telepaattisesti aloin keskustella toisen olemassa olon muodon kanssa. Tuo olemus oli syvintä viisautta ja rakkautta, huumorintajua unohtamatta, mitä koskaan olin ja olen kohdannut. Nykyään olen aika varma siitä, että sain keskustella Pyhän Hengen, tai häntä puhtaasti palvelevan toisen olennon kanssa.
Koska en tuolloin tiennyt uskonnoista tai niihin liittyvästä terminologiasta mitään, niin tuo sisäinen ääni, keskustelukumppanini, sanoi minulle että olen Jeesus. Mä nauroin sille, ja totesin että en muuten varmaan ole. Siitä seurasi koko yön kestänyt lempeä väittely, jossa perustellakseni oman näkökantani. Mut voitte kuvitella, että jos vastassa on Pyhän Hengen energia, jota ihminen ei torju vaan suhtautuu siihen uteliaisuudella, niin kumpi voittaa? Kävelin kämppää ympäri koko yön, käänsin joka ikisen kiven ja kannon, jotta olisin voittanut väittelyn.
Aamun valjetessa, olin käyttänyt viimeisen oljenkorteni. Antauduin, ja kerroin keskustelukumppanilleni, että hyvä on, mä olen sit Jeesus. Tuolla samalla hetkellä, monta tuntia jumissa ollut tietokoneeni musiikkiohjelma jatkoi soittoaan kappaleella jossa toistettiin heti aluksi kolme kertaa lause ”Yes, it's true”, joka suomeksi tarkoittaa, Kyllä, se on totta. Olin koko yön itkenyt ja nauranut tuon kaiken kattavan rakkauden syleilyssä, ja tuo hetki avasi vieläkin suuremmat virrat. Minusta tuntuu, että sain olla Jumalan kämmenellä, ja tuota kokemusta en ikinä unohda.
Voitte kuvitella että seuraavat päivät, viikot, kuukaudet ja ensimmäiset vuodet olivat aikamoista etsintää. Mitä oli tapahtunut, mikä on totta, kuka minä olen ja mitä minä täällä teen? Kun olin aikani perehtynyt niin uskontoihin, terminologiaan kuin myös kattavaan määrään henkistä kirjallisuutta, niin aloin ymmärtämään että tuona Jumalaan heräämiseen yönä minulle kommunikoitiin sillä tasolla kuin pystyin ottamaan tietoa vastaan.
Jos minulle olisi kerrottu että olen yhteydessä Jumalaan ja että sisälläni palaa kristus-tietoisuuden kipinä, kuten kaikilla muillakin ihmisillä, niin en mä tuosta lauseesta olisi ymmärtänyt juuri yhtään mitään. Sen sijaan mulle sanottiin että mä olen Jeesus, koska sen ymmärsin. Selvennykseksi vielä, että koen olevani Jeesus ihan yhtä paljon kuin koen sinunkin olevan Jeesus. Tai jos paremmin tuon saan muotoilla, niin näen Kristuksen sinussa.
Tuo heräämisyöni jätti minuun jäljen, joka on aivan valtava kaipuu Jumalaan. Tiedän, että Hän on koko ajan läsnä, niin ulko- kuin sisäpuolellani, että Hän on niin minussa kuin sinussa. Tiedän myös sen, että tuo kaipuu on tehnyt välillä haastavaksi ihmisenä olemisen kaikessa kärsimyksessään. Tähän väliin kerron, että pysyin vielä pitkään haittavaikutuksia tuoneessa kannabis-riippuvuudessani, sillä toivoin että se avaisi kyseisen väylän uudelleen. Sain ehkä pikkaisen parempia yhteyden kokemuksia Jumalaan, mutta paljon suurempaa oli käytöstä johtuva yhteydettömyyden kokemus muun maailman, kuten perheeni kanssa. Käytännössä siis hyödyt olivat olemattomia haittoihin, eli syntyneeseen kärsimykseen nähden.
Uskon, että Jeesuksen edeltäjä, Buddha, oli oikeassa siinä että ihmisenä olemiseen kuuluu kärsimystä, mutta, siitä voi myös vapautua.
Tämä pysyvä kärsimyksestä vapautuminen on ollut yksi riippuvuuksistani. Se on ollut itsensä kohtaamisen tie, jossa asia toisensa jälkeen on nostettu tietoisuuteen. Olen saanut kohdata niin syyllisyyttä kuin häpeää, tunnelukkoja ja vaikka mitä vääristynyttä toimintamallia itsessäni. Välillä olen repinyt itseäni rikki liiankin innokkaasti, josta on ollut seurauksena pidemmät toipumisen jaksot.
Voin katsella taaksepäin omaa toimintaani myötätuntoisin silmin. Ymmärrän loppumattoman innostukseni, että aina se ja se juttu kulman takana on varmasti jotakin mikä avaa ison oven. Mä olen ravannut erilaisissa hoidoissa ja kasvilääkeseremonioissa lukemattomia kertoja, ymmärtäen että parhaimmillaan ne naksauttavat lukkomekanismin rattaita pykälän tai kaksi parempaan päin, ja pahimmassa tapauksessa huonompaan suuntaan. Olen myös astunut mustan magian ansaan ja se oli tärkeä oppitunti henkisen puolen katuviisaudesta.
Tahdon myös kertoa, että kaipuussani Jumalaan, olen pyytänyt että Hän ohjaa minut Raamatun tielle, jos se on Hänen tahtonsa. Olen myös käynyt kirkossa eturivissä seisomassa, julistamassa että otan Jeesuksen sydämeeni. En kuitenkaan tunne, että Hän haluaa ohjata minua Raamatun kautta, vaan minun kohdallani väyliä on paljon useampi käytössä. Näen ja koen Jumalan kädenjäljen ja ohjauksen niin monessa paikassa, Raamatun sanaa unohtamatta. Jeesus, niin Hän on ollut sydämessäni jo oli 10 vuotta, joten en koe että tarvitsen seurakuntaa, muuta instituutiota tai uskonopettajaa välillemme. Silti, parhaani mukaan näen opettajan yhdessä sun toisessa kohtaamisessa elämässäni. En myöskään kiellä itseltäni Raamatun sisältämää viisautta ja näen sen toimivana työkaluna kohti Jumalaa oikeissa käsissä.
LOPULTAKIN, PÄÄSEN VARSINAISEN OTSIKON ASIAAN
Vaikka kiireeni Jumalan luokse on rauhoittunut, niin ei se ole loppunut. Jos ajattelen eilistä minääni, niin aika samanlaiselta nyt tuntuu. Jos ajattelen viikon takaista, niin huomaan jo eroa. Kuukausi tai vuosi, niin on minulla siitä mielikuva, mutta olen ihan eri ihminen kuin silloin. Tämän tapahtuneen muutoksen koen positiivisena, vaikka helppoa se ei ole ollut. On ollut kärsimystä ja siitä vapautumista. Tällä tavalla tahdon varovasti kertoa sitä, että tavallaan, minun ja Jumalan väliltä on taas kuoriutunut pois esteitä. Viimeiset pari vuotta polullani olin alkanut olemaan kiinnostunut kasteella käymisestä. Otin siitä itse selvää ja myös kyselin asiasta. Minulle myös tarjottiin eri seurakuntia vaihtoehdoiksi. Se mikä kasteessa kiehtoi, oli sen syvä symbolinen merkitys. Se, että sillä pyydetään entistä vahvempaa Pyhän Hengen yhteyttä, jota voi sanoa myös uudelleen syntymiseksi (Krituksessa) ja vanhan minuuden pois kuolemista. Se mitä olin myös pohtinut, että miksi Jeesus itse halusi käydä kasteella? Jos hän oli Raamatun mukainen versio, niin eikö hän ollut synnitön ja puhtaassa yhteydessä Jumalaan, joten kävikö hän kasteella vain antaakseen muille esimerkin jota seurata? Vai oliko hänkin tavallinen ihminen, joka näytti esimerkkiä siitä, miten sisäisen kristuskipinän saa sytytettyä täyteen liekkiin? Oliko Jeesukselle näytetty, että symbolisella ja pyhitetyllä kasteella Pyhä Henki saa luvan astua syvemmälle minuuteen?
En kokenut kasteelle kiirettä, mutta tiesin että se on tulossa. Näennäisestä kiireestäni huolimatta, osaan kyllä myös joutilaisuuden jalon taidon ja usein myös oikealta tuntuvan hetken odottamisen. Tuo hetki koitti keväällä 2026 jolloin laitoin prosessin alulle. Tiesin, kenet halusin kastajakseni. Tuo henkilö on Jaakko Muhonen. Hän oli ja on vieläkin mielestäni minulle paras vaihtoehto, sillä koen että hän on vahvassa Pyhän Hengen yhteydessä, ja on avoin kaikelle energialle, joka on puhtaasta Rakkaudesta lähtöisin. Tuo on myös minun polkuni, jota vapaasti kutsun uushenkiseksi kristillisyydeksi. Kysyin Jaakkoa tuohon hommaan ja iloiseesti hän siihen myöntyi. Kesällä sovimme kasteen päivämääräksi sunnuntain 9.8.2026.
Kutsuin kastelleelle mukaan ystävikseni, kanssakulkijoiksi ja todistajiksi Sepon, Samulin ja Antin. Paikkana oli aivan täydellinen hiekkapohjainen järvenranta Hämeenlinnan alueella, jossa saimme nauttia luonnon rauhasta. Kävelimme kastepaikalle n. 15 minuutin matkan hiljaisuudessa. Tuon matkan kannoin rinnallani puuristiä, joka kuvasti kaikkea sitä kärsimystä josta olin valmis kasteella luopumaan.
Vähän ennen kastepaikkaa pysähdyimme, kutsuaksemme avuksi myös valoa ja rakkautta palvelevat luonnonvoimat ja -henget. Ystäväni esittivät rukouksensa ja kanavoivat viisaita sanoja, myös shamaanirumpu soi. Tässä vaiheessa näin sisäisesti, kuinka suuri kissapeto oli repinyt selkääni todella suuret ja syvät haavat. Ymmärsin, että kaste tulee laittamaan liikkeelle kärsimyksieni juurisyiden parantumisen.
Kun saavuimme kastepaikalle, siirryimme Jaakon kanssa vähitellen kohti varsinaista tapahtumaa. Kuten jo aiemmin kerroin, niin ranta oli täydellinen. Se oli suojaisa poukama, jossa hiekkapohja syveni tasaisesti. Pysähdyimme, ja vastasin että 'Kyllä, haluan astua entistä voimakkaaseen Pyhän Hengen yhteyteen ja omistaa elämäni palvellakseni Jumalan tahtoa”.
Ensimmäinen upotus tapahtui yllättävän nopeasti. Olin veden alla, ja tuossa asennossa nenään menee helposti vettä jos siihen ei osaa varautua. Jos sitä olisi mennyt yksinkin millilitra enemmän, niin olisin yskinyt sitä pois hengitysteistäni. Seuraaviin kahteen upotukseen osasin jo varautua, eli puhalsin nenästäni ilmaa aina sen aikaa kun olin veteen upotettuna.
Se oli siinä, ja mitään mullistavaa uudelleensyntymistä en siinä hetkessä kokenut, ehkäpä sen vuoksi, että olen tuntenut Pyhän Hengen läsnäolon elämässäni jo niin pitkään. Kun lähdimme kävelemään takaisin päin, niin korppi liittyi seuraamme ja se tuntui meitä myös seuraavan. Vaikka kävelimme pitkään, niin se tuntui olevan vierellemme koko ajan, vaikken sitä kertaakaan nähnyt. Sen lisäksi että korppi raakkui, se lauloi melodisesti. Tuollaista en ollut koskaan kuullut korpin tekevän ja jäimmekin taas hämmästelemään outoa sattumaa. Jokin viesti hänelle tuntui olevan kerrottavana.
Kävelymatkan aikana aloin tunnustella olemustani ja huomasin piirteitä uudenlaisen rauhan tunteen syntymisestä. Päivän lopuksi kävimme vielä saunomassa jonka jälkeen oli kotiinpaluun vuoro. En ihan arvannutkaan, että millaista kotiinpalua kasteen jällkeiset kolme viikkoa ovat olleet, jotka tämän blogikirjoituksen hetkellä ovat kasteesta kuluneet.
Nukkumaan mennessä koin Pyhän Hengen energian todella vahvana. Se välitti tietoa ja totuutta siitä, että olen täysin hyväksytty ja rakastettu Jumalan silmissä, riippumatta siitä mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Sama koski myös tulevaisuutta. Jumala rakastaa minua ehdoitta, vaikka tekisin mitä tahansa tai jättäisin tekemättä. Tuossa upean tunteen kentässä oli ihanaa käydä nukkumaan. Tottakai, sama Rakkaus kattaa myös ikuisen nykyhetken.
Kasteen jälkeinen yö päättyikin sitten toisissa merkeissä. Heräsin nimittäin uneen josta muistin vain viimeiset vuorosanat jotka kuuluivat seuraavasti:
Älä usko jumalaan, johon et usko.
Tuon lauseen ääreen minun piti laskeutua ihan kunnolla. Se Jumala, jonka minä koen, edustaa juuri pyyteentöntä rakkautta, vaikka välillä sen muoto saattaakin voimakasta ja haasteita esiin nostavaa. Silti sekin on rakkautta ja opettaa minua kasvamaan sitä kohti.
Pitäisikö minun siis lopettaa uskomasta tuohon Jumalaan? Mutta minä uskon siihen, joten ei. Mitä jumalaa siis uskon, johon en usko?
Aloin miettiä sitä, että kuulen kyllä Pyhän Hengen äänen ja johdatuksen, ja vaikka olenkin pyyteettömän rakkauden ympäröimä, niin silti minun elämälläni on jokin tarkoitus. Uskon, minä saan palvella Jumalaa ja toteuttaa Hänen tahtoaan, jotta voimme luoda tästä maailmasta hyvinvoivan.
Se mikä seuraavaksi avautui että mitä sana ”usko” tarkoittaa. Mitä se tarkoittaa, kun sanon uskovani Jumalaan? Kun ajattelen itseäni isänä, joka lapsiensa parasta ajatellen ohjaa heidän toimintaansa, niin toivon heidän uskovan minua. Onneksi lapseni usein myös niin tekevät, vaikka on heilläkin oma vahva tahtonsa jonka annan toisinaan voittaa.
Ymmärsin, että minä olen Jumalan silmissä hänen lapsensa, ja hän toivoisi minun uskovan hänen toiveitaan. Pystynkö joskus tiputtamaan n-kirjaimen lauseen lopusta pois ja sanoa;
Minä uskon Jumalaa
Voin suorin tein paljastaa, että usein minä en usko sitä mitä Pyhä Henki minulle kertoo, vaan kapinoin sitä vastaan. Mihin jumalaan näissä tilanteissa siis uskon, johon en usko? Se mitä seuraavaksi avautui, oli jokseenkin perustavanlaatuista. Sisäistin, että näissä tilanteissa uskon epäjumalan kuvia, jota ehdollistunut egomieleni edustaa. Ehdollistunut egomieli on vaikea käsite ymmärtää samalla tavalla, joten kerron että minulle se tarkoittaa esimerkiksi toimintamalleja jotka vääristyvät omista traumoista ja peloista sekä niiden suojamekanismeista. Tuo ehdollistunut egomieli on ikään kuin haittaohjelma omassa tietoisuuden käyttöjärjestelmässä, jonka voi ymmärtää olevan myös epäjumalankuva.
Selvä, kasteesta kului alle vuorokausi, ja todellakin tunsin miten Pyhä Henki astui voimakkaammin elämääni. Olen jo pitkään tiedostanut sen mihin kuulen kutsun, mutta vaikka millä tekosyillä olen siirtänyt sen uskomista. Pystyin kokemaan, että aivan uusi toiminnan energia astui elämääni.
Näin asiat joita minun olisi hyvä tehdä ilmassa leijuvina toisiaan tukevina palapelin osina. Minun pitäisi vaan alkaa tuomaan niitä maan päälle, vaikka hitaaseen tahtiin, kunhan tahti on vain jatkuvaa. Tiedän, että olen rakastettu ja hyväksytty vaikka en tekisikään mitään, mutta samaan aikaan ymmärrän myös sen, että kun saan toteuttaa sitä minkä koen omaksi palveluksekseni, niin se tuottaa minulle täyttymystä.
Seuraavana aamuna heräsin viideltä, tuntia ennen herätyskelloa. Tuntui, että heti kun heräsin, niin Pyhä Henki katsoi minua silmiin ja sanoi;
Tiedät kyllä mitä sinun on hyvä tehdä.
Wow. En nyt osannut tätäkään odottaa, että johdatus alkaa olla hyvin voimakkaasti uskomiseen kannustavaa. Tuolla kertaa päätin uskoa ja tein tunnin oman palapelin rakentamista ennen työpäivään valmistautumista.
Tällä hetkellä, kun kasteesta on kulunut kyseinen kolme viikkoa, niin en voi vielä lähellekään sanoa uskovani Jumalaa joka hetkessä. Voin kuitenkin sanoa, että olen kehittynyt siinä mukavasti, vaikka varmaan joka päivä moneen kertaan Häntä vastaan kapinoin. Tiedän esimerkiksi sen, että millaiset valinnat olisivat parasta terveydelleni. Saattaa olla, että tämänkin päivän valinnat vähän hävettää kun ajattelen Jumalaa isä-äitinä, vaikka koenkin hänen ymmärtävän ja myötätuntoisen hymynsä, kun kamppailen omia tuulimyllyjäni vastaan.
Voin kertoa, että kasteen jälkeinen muutos on ollut hidasta mutta huomattavaa. Olen itselleni lempeä, mutta myös kannustava ja motivoiva vanhempi. Kerron minuuteni osasille, että uskotaan nyt, se on meille kaikille seikkailu. Tuntemattomuudessaan se saattaa pelottaa, mutta miksi se pelottaa? Pelkäänkö tulla tuomituksi, vai nähdyksi ja kutsutuksi minulle paremmin sopiviin saappaisiin? Miksi siis en kohtaisi pelkojani ja kulkisi niitä päin, sillä olen turvassa.
Minä olen turvassa ja siksi koen että palapelien osasten on viimeinkin aika alkaa laskeutua fyysiseen todellisuuteen. Pyhä aikataulu avautuu, sillä aiemmin turva on puuttunut. En ole aiemmin kokenut että nyt aika alkaa olla valmis minua varten. Tätä tunnetta olen odottanut todella pitkään ja on upeaa saada sitä kokea. En väitä yhtään tietäväni että mitä tapahtuu ja millaisia seurauksia uskollani on. Todennäköisesti se on täysin erilaista siitä mitä nyt pystyn kuvittelemaan.
Se on itse asiassa aika onni, että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Kasteen jälkeen olenkin saanut opetella toisinaan voimakkaastikin sitä, että elämän on parasta antaa avautua rauhassa, ennen kuin alkaa luomaan ennakko-odotuksia siitä. Silloin pysyy itsekin paljon paremmin rauhan tilassa jossa on mahdollista nähdä asiat selkeämmin.
Comments